Pirunviulu

Neile keda huvitab.

reede, Veebruar 23, 2007

Ohjeistus kohti Zepanderin juttuja

Kohdalleni on osunut huonoja kokemuksia miespuolisista sentraalisantroista, joiden elämän huippuhetkiä on pongata bloginimimerkkini, tunnistaa kirjoittaja sen takana ja juoruta se koko maailmalle. Hyvin heikko käsitys siis mikä on yksityistä (nimimerkin käyttäminen ei ole insinöörin putkiaivolle minkään hajuinen vinkki siitä että tässä ei kirjoita ihminen ihan omalla nimellään)(oikeasti, ON ihmisiä joille näin yksinkertainen asia EI mene perille, edes opetuksen kautta) ja mikä kaikkien kanssa jaettavaa.

Täällä meillä oikeassa maailmassa, missä myös etiikka on läsnä, siinä on vähän helvetin iso ero, kirjoittaako ihminen omalla nimellään läppä- ja paskanpuhumisareenoille, vai kirjoittaako ihminen nimimerkillä blogia. Nimimerkki tarkoittaa, että haluaa pitää nimensä omana tietonaan ja mitä kirjoittaa, haluaa kirjoittaa ilman että kusipäät, pahantahtoiset jyyrät ja mielisairaat käyvät nuuskimassa oikean nimen haltijan ympärillä. Mikäli MITÄÄN vuotoa suuntaan tai toiseen näiden areenoiden välillä ilmenee, AINOA joka sellaista saa aiheuttaa, on kirjoittaja itse. Hölösuilta leikataan munat, syötetään ne variksille ja työnnetään sen jälkeen ne varikset hölösuun perseeseen. Katotaan vieläkö juttu luistaa. Saatana.

Mielestäni tuo on niin selvää tekstiä, että jopa vantaalaisen heterojuntti-dippainssin olisi EHKÄ mahdollista ymmärtää sanoma. Jos sellainen elämänmuoto pystyy käsittämään viestin, ehkä ihminenkin pystyy.

Zepan oma blogi on nyt kuplassa, josta ei linkitetä ja jonne ei linkitetä, ja josta ei puhuta. Jos lukeminen kiinnostaa, ohjeistus kohti uudempia juttujani voisi löytyä jos meilaat zepander gmail com. Edellytän tietenkin, että kysyjällä on oma blogi, jota voin vastavuoroisesti seurata.